23. marraskuuta 2018

Keltainen huivi


Keltainen ihana merinovillalanka kotiutui minulle jo viime keväänä, mutta huivi jäi nopean alun jälkeen pitkäksi aikaa kaappiin notkumaan, koska ensimmäiseen pitsikuvioon oli pesiytynyt virhe heti ensimmäisille riveille, mutta tuolloin ei ollut tahtoa sen korjaamiseen. Vasta nyt talven lähestyessä ja kylmien ilmojen saavuttua sain aikaiseksi purkaa ja neuloa pitsin uudestaan.

Seuraava pidempi paussi tulikin sitten siinä, kun huivi odotti ruttuisena myttynä pingotusta ja päättelyä. Aikaisemmin olen pingottanut huivit sängyn runkopatjan päällä, mutta nyt muistin, että meillä on jemmassa muutama styrox-levy ja tämä pingotuksen takia ei tarvitnutkaan muljata petauspatjaa mihinkään.



Hiukan pieni huivistani tuli, mutta toisaalta tämä menee mukavasti takin alle ja on itse asiassa kaulassa nyt sisälläkin. Eikä kutita yhtään. Seuraavan teen aavistuksen paksummasta langasta tai neulon huiviin yhden tasaisen osion ja pitsikerran lisää. Sopivan yksin yksinkertainen malli hämäriin iltoihin neulottavaksi.

MalliNurmilintu
LankaRva Silmusolmun Sinkkumerino, väri Tagetes patula
Puikot3,5mm lyhyet puupyöröt
Kulutus89g

10 kommenttia:

  1. Ihana huivi, upean värinen. Olet kyllä taitava. Minäkin innostun yleensä näin talvisin käsitöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari. Tämä on kyllä helppo malli, voin suositella.

      Poista
  2. Tämä on niin sun väri. Ja värillä on niin kaunis nimikin. :) Talvisin aina vähän kadehdin teitä käsityöihmisiä. Tänä talvena olen yllättänyt itseni miettimästä pitäisikö yrittää vielä joskus neuloa villasukkaa. Ala-asteen kauheiden kässätuntien jälkeen en ole lankoihin koskenut.

    VastaaPoista
  3. Mau mendapatkan pelayanan yang baik dan ramah???

    Modal Kecil bisa mendapatkan hasil yg luar biasa...

    VastaaPoista
  4. Info menarik dan boleh sekali dicoba, Makasih buat infonya dan sukses selalu.

    VastaaPoista
  5. Menarik sekali, perlu saya coba ini..
    kebetulan lagi cara tentang hal ini.

    VastaaPoista
  6. Kabar Baik Untuk Para pencinta Game
    Karena di Bulan januari ini Sudah keluar Game RPG Online Terpopuler Se-Asia
    Penasarankan Game nya Seperti apa???
    Kalian bisa dilihat game nya dari link di bawah yaaa

    VastaaPoista
  7. artikelnya sangat bagus, terima kasih telah membagi informasi tersebut

    VastaaPoista
  8. Yah begitulah, backlink dari google ini memang perlu untuk kita kejar dan kita dapatkan

    VastaaPoista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥