15. helmikuuta 2015

Pyrstötiaiset


En nähnyt väärin, kun kuvittelin nähneeni vilaukselta kaksi pyrstötiaista. Kaksikko näyttäytyi nimittäin toisenakin päivänä (13.2.2015. Harmikseni kameran ja lintujen välissä oli vieläkin likainen ikkuna. Ikkunanpesun olen kyllä aloittanut, mutta toisesta päästä taloa.


Olisipa hienoa jos kuvan kaksikko olisi pariskunta ja ne päättäisivät tehdä pesän lähimetsikköön. Pöntöstäkään ei tarvitse huolehtia sillä pyrstötiainen tekee taidokkaan pesänsä itse mm. jäkälästä, sammaleesta ja tuohenpaloista.


Tämä ruokintapaikka on vanhassa omenapuussa, mikä on nuorennusleikkausten takia innostunut vesiversojen kasvatukseen. Täytyy valmistautua kiipeämään puuhun, kunhan puun alusta sulaisi vähän lisää tai edes tulisi uutta lunta jään päälle, niin saisi tikkaat paremmin tuettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥