28. marraskuuta 2017

Valon pisaroita


... vasten pimeää. Tällainen valokannu on ollut jo pidempään todo -listalla, kun sopiva valosarja on antanut odottaa löytämistään, mutta viime viikolla bongasin tämän Hong Kongista. Tässä valosarjassa on siis kahdeksan erillistä ketjua yhden pitkän sijasta, ja se on siten oikein sopiva kannusta ryöppyäväksi valosuihkuksi.



Tuon johtokippuran erittely oli hieman hankalaa, mutta sen vastapainoksi kannun suppilo-osan reikien suurentaminen valoketjun mentäväksi oli helpompaa kuin luulin. Sinkki on sen verran pehmeää, että reiät sai suuremmiksi suht pienellä voimankäytöllä. Apuna minulla oli piikki, mutta homma onnistuu varmaan pienellä ruuvimeisselilläkin. 



Ketjun sain rei'istä ulos käyttämällä vetoapuna rautalankaa. Eli lanka reiästä kannuun, kiinnitys valosarjaan ja sitten varovaisesti ujuttaen reiästä ulos. Viimeisten ketjujen kohdalla oli hieman hankaluuksia, kun rautalanka tarttui matkalla muihin ketjuihin. Homma on paljon helpompaa, jos kannussa on irroitettava suppilo.


Koska ketjujen pituus oli 110cm päädyin taittamaan osan kahtia ja työntämään ketjun toisen pään suppilon käyttämättömiin reikiin. Valosarja ei oikein kyllä tuosta taittamisesta tykännyt, sillä se alkoi sen jälkeen hieman oikkuilemaan.

Kannu valoineen matkasi kasvihuoneeseen, mitä innostuin lauantai-illan hämärässä somistamaan. Lisää kuvia kasvihuoneesta laitan hieman myöhemmin, sillä kaikki tuolla otetut kuvat ovat kovin suttuisia isommalla ruudulla.

6 kommenttia:

  1. Kiva idea ja kaunis lopputulos! Hyvää marraskuun loppua ja mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu. On tosiaan kiva idea ja vielä hienompi tuosta tulisi, jos kannuna olisi vanha, ehkä hieman ruosteinen kastelukannu. Tämä minun kannuni oli ihan upouusi. Ehkäpä sitä pitäisi vähän käsitellä. Ruostutusaine on ollut ostoslistalla jo monta vuotta, kun sen hinta on hirvittänyt.

      Poista
  2. Onpas ihana idea, sopii hyvin kasvihuoneeseen koristeeksi tuomaan valoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, bongasin kuvia näistä jo vuosia sitten. Yllättävän hyvin tuo on jaksanut loistaa neljän ladattavan patterin avuilla. Kumpa kaikissa valosarjoissa olisi ajastin. Toisaalta nyt on kyllä pimeää enemmän kuin 6h päivässä eli saisi pikemminkin olla 12h päällä ja 12h pois ;)

      Poista
    2. Tarkennus, että tässä valosarjassa ei siis ole ajastinta, on vaan on/off. Sarja maksoi muistaakseni noin 8e.

      Poista
  3. Olen selannut mm. Hongkongin valosarjoja, en vain löydä tuollaista monihaaraista.

    VastaaPoista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥