keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Toukokuu


Vaikka kevät tulee joka vuosi, ei siihen koskaan kyllästy. Melkein joka päivälle löytyy jotain uutta. Tänä keskiviikkoaamuna iloisen läikähdyksen aiheutti pihamännyssä laulava kirjosieppokoiras. Liekö sama mikä viime vuonnakin oksalla lauloi? 

Työpaikan viereisellä pellolla vieraili hieman harvinaisempi  ja isompi mustavalkoinen lintu, nimittäin kattohaikara. Harmikseni sain linnusta vain huonoja kännykameran kaukolaukauksia, enkä viitsi niitä tähän laittaa.


Vappuviikonloppu kului minulta siivoillen ja pienissä pihapuuhissa. Lasikuisti karisti talven pölyt ja on taas mukava paikka aamukahvin juontiin.


Pihakierroksella olen ihmetellyt muun muassa terttuseljan ilmestymistä uusille kasvupaikoille. Kenties tämäkin kulkuväylän viereen kylväytynyt taimi siirtyy jonnekin sivummalle.


Pihakierroksella vanha lampihaave alkoi taas elää. Olen vuosia haaveillut pienestä lammesta rikkaruohottuneelle alapellolle. Lampi saisi olla suht luonnontilaisen näköinen ja muotoinen. Rannoilla voisi kasvaa kurjenmiekkoja, rentukoita, osmankäämejä jne.

Lampiprojektin aloitin kaivamalla peltoon pienen kuopan ja ilokseni huomasin savikerroksen alkavan tihkua vettä. Eihän tuosta lätäköstä vielä kuvajaistaan katsele, mutta kerrankin olen onnellinen savimaastamme. 

Toivoisin, että lampi ei tarvitsisi mitään muoveja, vaan saisin vuorattua sen tuolla savella. Minä vuonna lampi sitten syntyy vai syntyykö ollenkaan, se on arvoitus. Tuonne ei oikein pääse kaivurilla rikkomatta muuta pihaa, joten valmistuminen voi viedä useamman vuoden, ellen saa muuta perhettä innostumaan puuhasta.



Tein vielä toisenkin koekaivauksen ja testasin saven toimivuutta. Aika kovaa on, mutta muutaman minuutin pehmityksellä sain sen sydämen muotoon.


Lampiprojekti jää muhimaan, sitä ennen on muutama (kymmenen) kiiruisempaa hommaa odottamassa. Lopettelen keltaiseen kukkijaan, mikä jakanee mielipiteitä puolesta ja vastaan. Liekö ikään liittyvä kysymys, mutta entisenä keltaisen vihaajana olen vuosien varrella oppinut tykkäämään siitä. Iloa ja valoa päivääsi!

1 kommentti:

  1. Tänään, 16. toukokuuta tuossa koekuopassa on vettä 40cm. Toki osa tuosta on ihan sadevettä, mutta silti kaivanto antaa toivoa siitä, että isommassakin lätäkössä voisi pysyä vesi ilman muoveja.

    VastaaPoista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥