20. heinäkuuta 2015

Pionintuoksua


Viimein on tässäkin puutarhassa päästy nuuhkimaan ihanaisia pioneita. 


Naapurilta saatu kerrottu vaaleanpunainen (Sarah Bernhardt?) ja kaksi muutakin kerrottua ovat joutuneet nyökyttelemään sadekuurojen takia, mutta talon pihassa kasvanut pinkki (Karl Rosenfield?) onneksi seisoo ryhdikkäänä ilman tukea.



"Kaarlen" väriä on hieman vaikea saada kuviin oikeanlaisena, mutta tumma pinkki se on. Leikkasin eilen sateen maahan pieksämiä kukkia maljakkoon ja nappasin niistä portailla nopean yhteispotretin siinä järjestyksessä kun penkissä kasvavat. 

Oikealla oleva valkoinen "pussipioni" aloitti kukinnan jo reilu viikko sitten ja pudottelee tässä kuvassa jo terälehtiään. Alempana hieman aiemmin samasta nimettömästä pionista otettu kuva. 



Penkissä kasvaa myös toinen nimetön kermanvalkoinen pioni. En muista ostinko sen pussissa vai taimena. Sen nuput näyttivät jännästi vihertäviltä. Jotenkin on jäänyt mieleen 'Duchesse de Nemours', mutta nopean kuukkeloinnin tehtyäni en ole nimestä yhtään varma. Kaunis kermanvalkoinen pioni joka tapauksessa.


Pionit ovat kasvaneet tässä kohtaa vuodesta 2008 ja tämä kuva on otettu seuraavana keväänä.


Heinäseipäitä nojaili aluksi myös alppikärhö, mikä sai myöhemmin siirron toisaalle. Kyllä kärhökin (Hagley Hybrid) näemmä suostuu kasvamaan melkein kallion päällä, sillä tämänkään alla ei ole maata kuin max 30 cm.


Pihapuuhastelu jatkuu pikkuhiljaa ja (liian) monta projektia on taas yhtäaikaa kesken. Välillä tuntuu, ettei mikään valmistu. Silloin kannattaa keskittyä pieniin kauniisiin asioihin.


Pionit maljakkoon ja maljakko huvimajaan tuoksua antamaan. Majassa onkin vietetty monta haaveiluhetkeä kahvikupin kanssa puutarhaa katsellen.


Täällä puuhat jatkuvat ja toivottavasti jo ensi kerralla olisi jotain valmista näytettävääkin. Toki siihen väliin voi aina tulla muutama uusi projekti. Niinhän sitä pihapuuhissa tahtoo käydä. Tuoksuvaa heinäkuun loppua Sinulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥