lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kelloja

Kiersin kuvailemassa kellokukkia sadepäivän iltana 22.7. Vuohenkello näyttää mystisesti kadonneen, vaikka sen pitäisi olla pomminvarma riesa, ja kadonneisiin lasketaan niin ikään myös pisamakello sekä Kent Belle.

Harakankello pihasta vielä puuttuu, mutta tässä kuvia muista kotipihan ja -tien kellokukista. Ensin tutut kissan- ja kurjenkellot, joista jälkimmäisestä löysin myös muutaman valkoisen ja kalpeansinisen yksilön. Ehkäpä sellainen pitää siirtää myös kukkapenkkiinkin?






Peurankellojakin löytyi vielä useammasta kohtaa, vaikka isäntä osan trimmasikin matalaksi. En muistanut, että minulla oli sitä myös valkoisena, vai onkohan tämä sittenkin joku muu? Muistan joskus istuttaneeni myös maitokelloa, mutta se katosi jo ensimmäisenä talvena eikä tämä kyllä siltäkään näytä. 


Näiden isompien lisäksi kallion kivikossa on nupulla jokin pieni kesäkukkana ostettu kello, mutta karpaattienekello se ei ainakaan ole. Täytyy muistaa käydä nappaamassa siitäkin kuva, kun alkaa kukkimaan.

Nämäkin miellän eräänlaisiksi kelloiksi, vaikka toki ihan eri sukua ovatkin, ja ovat hyvää vauhtia tekemässä pihassa uutta valloitusta. Ensimmäinen sormustinkukka putkahti esiin syreenimajassa mylläyksen jälkeen ja oletan sen olevan talon (vuodelta 1928) vanhaa siemenpankkia, kun en ole itse siemeniä kylvänyt enkä taimia ostanut. 


 Ensin oli tätä punaista ja nyt on valkoistakin.



Pilkuilla ja ilman.


Mukavaa lauantaiehtoota kaikille. Nyt lähden kohti nuotiopaikkaa, mikä keskeneräisyydestään huolimatta on kovassa käytössä. Ehkäpä makkaranpaiston ohessa ratkotaan perheen mölkkymestaruuskin. Mölkkypeli sahailtiin jonain kesänä suit sait heinäseipäistä.


1 kommentti:

  1. Oman muistin tueksi kirjailen vielä, että ei vuohenkello suinkaan ole minnekään kadonnut. Se vain näyttää kukkivan vasta elokuun puolenvälin jälkeen. Kent Belle sen sijaan näyttää kadonneen.

    VastaaPoista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥