perjantai 6. toukokuuta 2016

Kevätihmisen parasta aikaa


Kyllä kevät on ihmisen parasta aikaa. Mikäs on ihmisen ollessa kun joka päivälle riittää uutta löydettävää. Tänä keväänä tosin on ollut päinvastaisiakin löytöjä. Jouluruusu ei taaskaan selvinnyt meillä talvesta, eikä viime kesän ostoskaan, kirjava sorvarinpensas. En kuitenkaan kaiva tuota risukasaa heti ylös, josko jotain vielä juuresta nousisi.


Ehkä on ihan oma syy, kun en vaivautunut suojaamaan, mutta ihan tämän vieressä kuitenkin talvesta selvisi, (niin ikään suojaamatta, mutta keväällä hiukan varjostettu), hibatuija, mikä sekään ei kai ihan selvä tapaus II-vyöhykkeelläkään ole.


Viime kevään ostos murdeenia (lattari on hukassa, eikä kuukkelikaan tunne mitään murdeeniaa) ilahduttaa juuri nyt pienillä kukkanupuillaan. Noissa on jotain samaa kuin tutummissa vuorenkilven kukissa. Jos tunnistat niin kerrothan minullekin.



Myös viime kesänä saamani jalokiurunkannus (Corydalis nobilis) aloittelee kohta keltaista kukintaansa ja metsästä siirtämäni valkovuokkokin heräilee. Tässä pihasyreenien edessä olevassa kaaripenkissä tutut luottokukkijat, lumikellot, krookukset ja kevättähdet, pistävät parastaan. Hetken päästä vuoron saa toivottavasti valkoinen särkynytsydän ja sen jälkeen mm. unelmatädykkeet ja poimulehdet. Penkki on pahasti rikkaruohottunut, ja pitäisi uudistaa, mutta näiden sipulikukkien takia ei millään viitsisi hommaan ryhtyä.


Pihakierroksilla ja hommissa on usein mukana nelijalkaisia ystäviä. Iines kisukin ihan tohkeissaan puski omenapuuta ja säntäsi perään kun jatkoin matkaani.


Onneksi on taas viikonloppu ja pääsee puuhastelemaan puutarhassa hiukan enemmän kuin arkena. Tänään ei vain työ(harjoittelu)n jälkeen jaksanut kuin tehdä pakolliset ostokset ja kastella kastelun tarpeessa olevat. Huomenna uusin voimin keväästä nauttimaan. Aurinkoista viikon vaihdetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥