perjantai 6. helmikuuta 2015

Voihan torttu sentään

Meilläkin oli eilen helmikuun viidennen päivän torttukahvit. Näitä ei kehtaa sanoa Runebergin tortuiksi, joten olkoot helmikuun viidennen päivän muffineja.


Tein kaksi taikinaa, luontaisesti gluteenittoman ja tavallisen. Ensimmäisestä tuli tönkköä ja toisesta löysää. Gluteenittomista tuli hyvän makuisia, tavallisista en osaa sanoa, kun en niitä maistanut. Yhtään ei kyllä jäänyt pöydälle pyörimään.


Tavalliset tein Marttojen ohjeella ja ehkä minulle tuli joku laskuvirhe piparimuruja lisätessä, koska taikina tosiaan oli kovin lötköä, enkä edes yrittänyt laittaa päälle hilloa ennen paistoa.

Gluteenittomaan versioon otin mallia Hiidenuhman keittiöstä, karpimmista Runebergin tortuista.


En karppaa, mutta gluteenia ja valkoista sokeria vältän. En myöskään halua käyttää teollisesti valmistettuja makeutusaineita, joten käytin sokerina intiaanisokeria. Steviaa minulla kyllä olisi ollut jauheena ja nesteenä, mutta sen käyttö leivonnassa on minulle arpapeliä. Joskus onnistuu ja useimmiten ei.

Kirjailen yksinkertaistetun ohjeeni tähän, koska irtolappusillani on taipumus kadota. Näitä voisin tehdä muulloinkin kun helmikuun viidentenä. Ja sekaan voisi lisätä vaikka piparimausteita tms.
  • 100g voita
  • 1 dl intiaanisokeria
  • 1 muna
  • 2 dl Pofiberiä
  • 1 dl mantelijauhoja
  • vajaa 1 tl psylliumia
  • 1 tl kardemummaa
  • ½ tl leivinjauhetta (ehkä voisi kokonaisenkin laittaa?)
  • luraus (0,25dl) kermaa

Eiliseen taikinaan laitoin jauhot vähän reiluina mittoina, joten tasaisemmat lienee paremmat. Nämä paistoin 200 asteessa muffinipellin koloissa, joten nämä eivät levinneet sivusuunnassa kuten nuo vehnäjauhoversiot.

Muffineja en kostuttanut mitenkään. Hillona käytin sitä mitä kaapista löytyi (kaupan vadelmahilloa) ja tomusokeriseoksen lisäsin päälle lusikalla. Itse en sitä kaipaa, mutta muksuja ja miestä varten laitoin. Eivät tosiaan olleet mitään kaunokaisia, mutta kauppansa tekivät. Ehkä ensi vuonna taas? Loppuun vielä otos kansallisrunoilijamme tuotannosta.

Edit: ensi kerralla kokeilen ehdottomasti tätä raakaversiota.

Lintuselle

[J. L. Runeberg. Suom. O. Manninen.]

Oi lausu, lintu pieno,
Sa peippo pihlajan,
Kuink' aina voit sa laulaa,
Iloita ainian?
Sun laulus aamust' iltaan
Ma kuulen kultaisen,
Ja ain' on kirkas äänes
Ja rikas riemu sen.

Niin elantos on niukka,
Niin ahdas asuntos,
Mut majas maireutta
Vain soi sun laulelos.
Et kylvä etkä niitä,
Et korjaa latohon,
Vaan huoli huomisesta
Se sulle outo on.

Kuin moni maailmassa
Sai kultaa, kunniaa
Ja loistolinnoiss' asuu,
Maat, vallat omistaa,
Mut huoleen hänet huomen
Ja kyyneliin se koi
Vain nostaa, jolle juuri
Sun ylistykses soi!

Kuin mitätön sun osas
Inehmost' oisikaan,
Omaansa, kiittämätön,
Ei toki tyydy vaan.
Voi hennon henkes murtaa
Hän milloin haluaa;
Mut onneas sa kiität,
Ja hänpä kiroaa.

Miks ylös nurkusilmän
Niin kylmän vain hän luo?
Hän mitä vaatii, kaikki
Kun Luoja lahjaks suo?
Edessä jalkojensa
Kun kaikk' on riemut maan,
Miks alempaansa tallaa
Ja lisää huokaa vaan?

Ei, laula, lintu pieno,
Vaan auvost' ainiaan,
En valitusta virtees
Sekoita konsanaan.
Tee aina kesän tullen
Pihaani pesäses,
Opeta aamuin, illoin
Ilohos, onnehen.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa ,että olet palannut bloggailemaan :)).
    Sinun blogisi oli ensimmäinen minun blogi-maailmassa:)
    ei näkö vaan se maku :)
    Edelliseen kirjoitukseen.
    Itse tein "irtokarkkirasioiden kansista", tein sydämmiä ja tähtiä ja aion päällystää alumiiniteipillä jonka jälkeen ripustan omena/marjapensaisiin "linnunkarkottimeksi" lisäten jonku kilkuttimen joka tuulessa ujeltais ;)
    Kiitos ,vielä paluustasi!!
    hyvää viikonloppua!!

    -risuporo_

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos risuporo. Katsotaan miten bloggaus taas lähtee käyntiin.

      Linnunkarkoittimet kuulostavat hyvältä idealta. Jotain pientä painoa varmaan kaipaavat alapäähän.

      Poista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥