23. kesäkuuta 2015

Akileijoja


Akileijojen kukinta on parhaimmillaan. Pihassa kasvaa siellä täällä itsestään kylväytynyttä sinistä, liilaa ja vaaleanpunaista lehtoakileijaa ja itse kasvatin joskus valkoisia kerrottuja. Joko siitä syystä tai sitten ihan muuten vain, löysin hieman erilaisia akileijoja.

Tälle vasemman puoleisella sinisellä näyttäisi olevan vaalea sisusta, täytyy kuitenkin huomenissa käydä katsomassa onko sisäosan väri vaihtunut kukan kasvaessa siniseksi vai tuleeko tuosta todella kaksivärinen.



Näitä valkoisia kuvittelen joskus kasvattaneeni ja nyt tämän viereen on ilmestynyt samantyylinen, mutta kirkkaan sinisenä. 


Jotain jännää on tapahtunut myös tälle ukonkellolleni. Tämä lienee valkoisen ukonkellon siementaimi, eikä tuo ole koskaan kasvattanut kuin tuon yhden varren. Olen miettinyt uskaltaisinko napata tästä pistokkaan tai parikin, emokasvia vahingoittamatta. Ehkä kokeilen ennen sitä siirtoa täysvarjosta hieman valoisampaan paikkaan, josko innostuisi kasvamaan sivusuuntaankin. Mukavia illan/päivän/aamunjatkoja täällä piipahtajille.

2 kommenttia:

  1. Akileijat ovat kyllä hauskoja, koska ne risteytyvät ja pihalle ilmestyy ylläreitä. Jännä toi kirkkaan sininen. Olen just miettinyt, että siirränkö väärään paikkaan ilmestyneet akileijat toisaalle vai purkitanko vai annanko olla. Niitä kun tuntuu kasvavan ihan joka puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä antaisin olla, elleivät ihan penkin reunoihin ole itseään kylväneet.

      Poista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥