16. marraskuuta 2017

Marraskuun puolivälissä


Kalevala peittoprojektista on julkaistu viimeisetkin palaohjeet. Kaikki 24 palaa on nyt virkattuna ja muutama ylimääräinenkin väärän värisenä. Bonuspaloja en tähän peittoon näillä näkymin tee, vaikka Sormet sormien lomahan olisi kyllä kaunis pala. Katsotaan nyt. Josko viikonloppuna pääsisi jo kokeilemaan Väinämöistä (yhdistämis -ohje) Nalle langan kanssa. Sitä ennen täytyy vain päättää palojen järjestys.


Eilen keskiviikkona, marraskuun 15 päivä, saimme nauttia ihanasta valosta ja auringonpaisteesta edes muutamia tunteja. Kuljeskelin pihalla ja mittailin tekemättömiä hommia sekä kaavailin uusia. Siivottavaa pihalla riittää vieläkin. Aina löytyy joku työkalu tai pari, tai tyhjä istutusruukku jostain puskasta. Tästäkin kuvasta silmä bongaa heti vesivanerin palasen, minkä oli muksujen fillarointihyppyrinä, eikä tuo punainen jatkojohtokelakaan mikään kukkapenkin kaunistus ole.


Pihatyölista on kyllä melko loputon, eikä tällä hajamielisellä luonteella juurikaan hommat vähene. Eilenkin lähdin laittamaan yhtä jatkojohtoa seinään, että saisin verstaalle valot ja päädyin siivoamaan pihavajaa hämärään tuloon asti. Hyvä sekin, mutta se ensin ajateltu homma jäi tekemättä. Josko tänään sitten risujen kimppuun ellei muuta matkalla ilmene. 

Kasvihuoneessa on vielä jotain vihreääkin. Ruotiselleri ja kehäkukat nojailevat toisiinsa. Kovin heiveröiseksi nuo itsekasvatetut sellerit parvekelaatikossa jäivät, mutta maku on kyllä kohdallaan.


Näiden laastipaljujen käyttöä viljelytarkoituksessa olen miettinyt monta kertaa. Olisivat juuri passelin kokoisia pieneen kasvihuoneeseen ja helppoja liikutella sekä tyhjentää, mutta kuinkakohan myrkyllisiä nuo ovat? Liukeneeko muovista jotain kosteaan kasvualustaan? Näitä minula on siis kasvihuoneen peräseinällä 3 kappaletta ja näiden lisäksi sivuseinustoilla olevat tomaatit kasvavat yksittäisissä ämpäreissä. Osa niistäkin on mustia 12 litran laastiämpäreitä. Täytyisi varmaan ensi kevääksi miettiä parempi ratkaisu.


Salvia ja timjami pääsivät taas talveksi sateensuojaan vanhaan tomaattimultaan. Tätä kivaa punalehtistä apilaa otin aiemmin syksyllä pistokkaina purkkeihin ja siirsin myös uuteen perennapenkkiin kasvamaan. Nämä purkit kiikutan joko kellariin tai autotalliin isompien pakkasten tultua.


Kasvihuoneessa majaillut riippaverbena yritti vielä sitkeästi kukkia vaikka hyppiminen ja muu hoito on jäänyt tekemättä jo kuukausia. Päätin antaa sille mahdollisuuden. Leikkasin varret ja yritin nyppiä kaikki homeiset lehdet pois. Tämä majailee nyt plussakelit kasvihuoneessa/kuistilla ja jatkaa siitä matkaansa kellariin. Keväällä näen kannattiko.


Kuistilla majailee muitakin kesäkukkia. Tämä neilikkakin kukkii vielä ihan mukavasti. Jokohan ensi keväänä uskon, että ei juurikaan kannata esikasvattaa ilman asianmukaisia olosuhteita edes härmesalvioita, ellei halua ajoittaa vaatimatonta kukintaa syyskuulle 😉 


Viime viikolla kävin läpi kotitien ojanreunaa (sähköyhtiö tulee louhimaan johtoja maahan) ja pelastin sieltä pieniä ja vähän isompiakin kuusentaimia sekä sammalta. Suurin osa on moneen kertaan niitettyä kuusta ja tulee pätkittyä havukranssimateriaaliksi, mutta tällainen supersöpö kuusentaimi oli ihan pakko ruukuttaa. Mukavaa loppuviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Puutarhassa töitä riittää, varsinkin niitä keskeneräisiä 😊 ihan samaa olen miettinyt noiden laastipaljujen käytöstä, pitäisikö ihan valmistajalta kysyä. Minunkin neilikkani kukkii vielä vaikka pakkasiakin on ollut, uskomatonta. Minä jätin punalehtisen apilan ulos talveksi, olisiko kuitenkin pitänyt viedä se varastoon,apuva!
    Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊

      Kaipa tuo kuitenkin apilana aika sitkeä on, mutta omani pääpaikka on kohdassa mihin jää vettä seisomaan eli ko kohta tulee jäätymään kallioon saakka. Siksi varmistelen. Ja olisihan tuo keväällä kiva lisä ruukkuistutuksiin.

      Noista paljuista oli 'puhetta' yhdessä FB-ryhmässä ja siellä suurin osa oli sitä mieltä, ettei niissä kannattaisi kovasti syötäviä kasvatella. Kyllähän ne pahalta erityisesti uusina haisee. Kaipa se täytyy alkaa jotain puista kaukaloa kasvarin perälle suunnittelemaan.

      Poista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥