perjantai 17. maaliskuuta 2017

Puuromiete


En ole trendikäs ihminen. En katso televisiosta kuin puutarhaohjelmia, elokuvia, TVOF:n ja urheilua silloin kun muistan ja sohva on vapaa. En myöskään lue perus -naistenlehtiä kuin korkeintaan hammaslääkäriä odottaessani. Monesti saatan innostua jostain ilmiöstä, kun se on jo menossa pois.

Eilen tajusin, että olen pudonnut puurokelkastakin. Puuro on vissiin nyt in. Makeana tai suolaisena. Lisukkeilla ja ilman. En kylläkään jaksanut laajentaa havaintoani, sillä mitä väliä sillä on koska puurosta tuli trendikästä, tai onko se sitä enää? Itselle (ja vatsalle) on tärkeintä, että ylipäänsä löysin puurot vasta eilen! Siis puutkin puurot kuin perinteiset hiutale-, riisi- ja vispipuurot tai tuorepuurot.

Facebookin Gluteenittomissa resepteissä oli linkki Selina Vienolan Dilliä ja Piparjuurta blogiin, kvinoapuuroon, mutta ajatus suolaisesta puurosta ei vielä lyönyt itseään läpi, mutta tämä seuraava ohje sen teki. Ja varsinkin valmiin herkun maistaminen, vaikka jouduinkin hieman säveltämään aineksien kanssa.

Hasselpähkinät korvasin puurossa saksanpähkinöillä ja kuorrutteessa mantelirouheella. Rasvana käytin luomuvoita, koska sitä oli jääkaapissa vanhentumassa. Tein puuroa puolikkaan annoksen, mutta kuorrutetta olisin voinut tehdä tuplamäärän, niin hyvää se oli. Kurkatkaapa Selinan pähkinäisen & omenaisen brunssipuuron ohje ja kokeilkaa itse.

Eilisen puuron tein gluteenittomista kaurahiutaleista, mutta viikonloppuna testaan samaa maitoversiona normaaleilla kauraryyneillä sekä tattariryyneillä luontaisesti gluteenittomasti. Juuri äsken söin loppupuuron pois ja hyvältä se maistui tänäänkin.

2 kommenttia:

  1. Olipas hauskaa kuulla olevansa trendikäs syömällä puuroa 😊 sitä tuleekin keiteltyä joka aamu ja ihan perinteistä, siemen-versioista tulee välittömästi reklamaatiota lapsilta. Joskus oli tuorepuurokin muodissa siitä en kuitenkaan innostunut, mutta brunssipuuro kuulostaa kieltämättä herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän murkuille ei juuri nyt oikein peruspuurot nyt maistu, kuin joskus viikonloppuna ja urheilu/kisareissuilla. Tai suklaapuuro kyllä maistuu, mutta sitä en oikein luokittele puuroksi. Oman tattaripuuroni olen silloin tällöin tehnyt laiskasti suoraan lautaselle mikrossa (mitä en kyllä haluaisi käyttää, mutta silti tulee käytettyä). Pitää kyllä nälkää loitolla, kun laittaa päälle vielä vaikka hampunsiemeniä ja marjoja.

      Poista

Blogi ilman kommentteja on kuin puutarha ilman puita. Kiitos kommentistasi ♥